Uutiset 2018-2020

10.8.2020 Ajankohtaista – Sadonkorjuujuhlat ja koronaviruspandemia


Tahdomme tarjota vieraillemme turvallisen maasetutuelämyksen ja huolehtia myös tuottajien, eläinten ja hankasalmelaisten turvallisuudesta. Siksipä olemme varautuneet koronavirustilanteeseen jo ennalta.

  • Seuraamme tarkasti suomen ja etenkin paikallisen koronavirustilanteen kehittymistä. Mikäli tilanne syyskuun alussa on hälyyttävä, perumme juhlaviikonlopulta pop-up-tapahtumat ja tarvittaessa myös tilavierailut. Varaudumme siirtämään juhlat kokonaisuudessaan someen, jos tilanne näin vaatii.
  • Mikäli tilanne suomessa on hallinnassa ja viranomaisten suositukset niin sallivat, niin tapahtuma toteutetaan suunnitellusti, tai astetta pienemmässä mittakaavassa 12.-13.9.2020.
  • Juhlaviikonlopun ohjelmaan ei sovi osallistua mikäli kärsit minkäänlaisista koronavirukseen viittaavista oireista tai epäilet, että olet altistunut virukselle arjessasi.
  • Jokaisella tilalla on vierailijoille tarjolla käsidesiä. 
  • Eläinten kanssa ollessa tekemisissä, ohjeistamme vieraita käyttämään tiloilla tarjolla olevia suojakäsineitä. Tarpeen vaatiessa pidämme tilojen eläimet ja vieraat turvaetäisyyden päässä toisistaan. Näin suojelemme eläimiä virukselta ja ennaltaehkäisemme viruksen leviämistä myös ihmisten joukossa.
  • Mikäli kasvomaskisuositus on voimassa juhlien aikaan, toivomme että vieraat ovat varautuneet käyttämään omia maskeja vierailukohteissa ja etenkin ollessaan sisätiloissa.
  • Tilavierailun aikana ohjeistamme vieraita pitämään turvaväliä muihin juhlijoihin vaadittavat 1-2 metriä. Tarvittaessa säätelemme sitä, montako vierailijaa on yhtäaikaa kohteessa käymässä.

Toivomme kuitenkin, että virustilanne saadaan pysymään hallinnassa ja että pääsemme syyskuun puolivälissä nauttimaan syksyisestä Hankasalmesta niin kuin olemme alunperin suunnitelleet!


4.8.2020 Hanke tiedottaa – Opintoretki Ahvenanmaalle toteutetaan suunnitellusti syksyllä 2020


Mikäli koronaviruspandemian toinen aalto tai muu vastaava force majoure -tilanne synny enää alkukevään aikana, niin Hankasalmi kutsuu! -hanke toteuttaa suunnitellusti opintoretken Ahvenanmaalle Skördefesten på Åland -tapahtumaan. Lähtijöitä infotaan retken yksityiskohdista viikolla 32. Tällä hetkellä retkelle on avautunut yksi peruutuspaikka, joten mikäli mielit lähteä mukaan reissuun, ole pikimmiten yhteydessä hanketyöntekijä Tiiaan.


20.7.2020 Ajankohtaista – Sadonkorjuujuhlien vierailukohteiden julkistaminen alkaa pian!


Sadonkorjuujuhlien suunnittelut ovat koronavirusepidemian vuoksi olleet alkukesästä tauolla, mutta heinäkuussa päästiin jälleen tositoimiin ja viimeinkin ovat nyt kaikki syksyn vierailukohteet selvillä!

Tänä vuonna jälleen kahdeksan paikallista tuottajaa avaavat ovensa juhlaviikonlopun kunniaksi, jotta vieraat läheltä ja kaukaa pääsevät tutustumaan suomalaiseen maaseutuun ja tuottajuuteen. Kaikki kohteet julkaistaan nettisivuilla 10.8.2020 ja sitä ennen jokaisen vierailukohteen esittelyyn voit tutustua jo ennakkoon Hankasalmen 4H-yhdistyksen Facebook-sivuilla sekä Sadonkorjuujuhlien fb-tapahtumassa.

Nähdään sadonkorjuujuhlilla lauantaina 12.9. sekä sunnuntaina 13.9.2020!


6.7.2020 Ajankohtaista – Hankasalmi kutsuu! -hankkeen ja Vision-hankkeen yhteinen #BestOfHankasalmi-projekti käynnistyi maanantaina


Hankasalmen 4H-yhdistyksen hankkeet toteuttavat kesällä 2020 #BestOfHankasalmi-projektin, jonka tarkoituksena on nostaa esiin mm. hankasalmelaisia luontokohteista, aktiviteetteja, yhdistyksiä sekä yrityksiä. Projekti työllistää 2 hankasalmelaista nuorta joiden kanssa toteutetaan kahden viikon aikana vlogikuvaukset. Vlogeja julkaistaan loppukesästä alkaen Hankasalmen 4H-yhdistyksen Youtube-kanavalla. Tervemenoa tutustumaan kesäiseen hankasalmeen nuorten näkövinkkelistä katsottuna!


16.3.2020 Hanke tiedottaa – koronavirusepidemian vaikutukset hankkeeseen


Koronavirusepidemia vaikuttaa myös hankkeen toimintaan seuraavasti:

  • 4H-liiton linjauksen (13.3.2020) mukaisesti 4H-kerhot ovat myös Hankasalmella toistaiseksi tauolla. Tämä koskee myös hankkeen kerhoja, kuten Safkasankarit-kerhoa Venekoskella. Kerhon jatkosta tiedotetaan kerholaisten huoltajia kunhan loppukevään tilanne ratkeaa. Seuraamme tarkasti suomen epidemia-tilanteen kehittymistä. 
  • Hanke järjestää Sadonkorjuujuhlat-tapahtuman jälleen tulevana syksynä 12.-13.9.2020. Tapahtuman suunnittelua jatketaan keväällä normaalisti, paitsi että yhteiset suunnittelupalaveri järjestetään vasta epidemian laannuttua, näillä näkymin aikaisintaan kesäkuussa.  Hanketyöntekijän vierailut kohteissa toteutetaan vasta kesällä.
  • Hankkeen kevään 2020 koulutukset siirretään myöhäisempään ajankohtaan. Uusi ajankohta ilmoitetaan kunhan epidemia laantuu. Toiveena on, että koulutukset saataisiin järjestettyä kesän aikana, mutta epidemian pitkittyessä koulutukset siirretään loppuvuodelle.


13.3.2020 Ajankohtaista – Sadonkorjuujuhlien 2020 päivämäärä on päätetty!


Hankasalmi kutsuu! -hanke järjestää jälleen sadonkorjuujuhlat Hankasalmella 12.-13.9.2020! Sopivaa ajankohtaa pohdittin ja puntaroitiin pitkään ja kyseinen ajankohta todettiin lopulta sopivan parhaiten tapahtuman järjestämiseen. Päivämäärään vaikutti mm. hankkeen opintomatkan ajankohta, viime vuoden avoimien vierailukohteiden toiveet ja muut alueella järjestettävät tapahtumat.

Tällä hetkellä etsitään paikallisia maatiloja ja yrityksiä jotka tahtovat osallistua 2020 sadonkorjuujuhliin avoimena vierailukohteena. Myös viikonlopun oheistapahtumia on lähdetty kartoittamaan ja ensimmäiset oheistapahtumat ovat jo hyvässä vaiheessa.

Yhtenä oheistapahtumana mietittiin vuodelle 2020 perinteisiä Mikkomarkkinoita. Hankkeen toimijat ja Mikkomarkkinoiden järjestäjä hankasalmen yrittäjät pohtivat yhdessä tapahtumien yhdistämistä samalle viikonlopulle ja pitkien pohdintojen jälkeen tapahtumat päätettiin järjestää vanhaan malliin eri viikonloppuina. Perusteluita päätökselle oli mm. muut alueella järjestettävät tapahtumat, tapahtumien erilaiset tarpeet sekä osittain yhtenäiset toimijat/vapaaehtoiset. Sadonkorjuujuhlia järjestetään etenkin paikallisten maaseutuyrittäjien esiin tuomiseksi, ja heidän kohdallaan myöhempi ajankohta on parempi. Mikkomarkkinoiden kävijöiden ja markkinamyyjien kannalta on taas parempi, että markkinat järjestetään jo elokuun lopulla, kuten viime vuosina on totuttu. Tapahtumiin osallistuu myös samoja toimijoita, joten yhteinen ajankohta olisi heijastunut negatiivisesti paikallisten kykyyn osallistua tapahtumien järjestämiseen. Meille on tärkeää, että paikalliset tuotteet näkyvät yhtä lailla sadonkorjuujuhlien aikaan kuin Mikkomarkkinoillakin!


16.3.2020 Hanke tiedottaa – koronavirusepidemian vaikutukset hankkeeseen


Koronavirusepidemia vaikuttaa myös hankkeen toimintaan seuraavasti:

  • 4H-liiton linjauksen (13.3.2020) mukaisesti 4H-kerhot ovat myös Hankasalmella toistaiseksi tauolla. Tämä koskee myös hankkeen kerhoja, kuten Safkasankarit-kerhoa Venekoskella. Kerhon jatkosta tiedotetaan kerholaisten huoltajia kunhan loppukevään tilanne ratkeaa. Seuraamme tarkasti suomen epidemia-tilanteen kehittymistä. 
  • Hanke järjestää Sadonkorjuujuhlat-tapahtuman jälleen tulevana syksynä 12.-13.9.2020. Tapahtuman suunnittelua jatketaan keväällä normaalisti, paitsi että yhteiset suunnittelupalaveri järjestetään vasta epidemian laannuttua, näillä näkymin aikaisintaan kesäkuussa.  Hanketyöntekijän vierailut kohteissa toteutetaan vasta kesällä.
  • Hankkeen kevään 2020 koulutukset siirretään myöhäisempään ajankohtaan. Uusi ajankohta ilmoitetaan kunhan epidemia laantuu. Toiveena on, että koulutukset saataisiin järjestettyä kesän aikana, mutta epidemian pitkittyessä koulutukset siirretään loppuvuodelle.