Kerhonohjaajaksi


Hae nyt kerhonohjaajaksi!

Etsimme reippaita ja vastuullisia yli 13-vuotiaita nuoria kerhonohjaajan tehtäviin. Aiempaa koulutusta tai työkokemusta lasten kanssa toimimisesta ei tarvitse olla, koulutamme uudet ohjaajat. Ohjaaminen on vapaaehtoistyötä, mutta siitä maksetaan korvaus ja kerhonohjauksesta tehdään kirjallinen sopimus kullekin kerhokaudelle. Lisäksi pyydämme kaikilta yli 15-vuotiailta rikosrekisteriotteen nähtäville.

Kerhonohjaajan tehtäviä ovat kerhotoiminnan suunnittelu, organisointi ja toteutus yksin tai yhdessä ohjaajakaverin kanssa 4H-arvojen mukaisesti. Ohjaajille järjestetään tapaamisia sekä muita erilaisia kerhotoimintaa tukevia ohjattuja toimintoja, joihin ohjaajien odotetaan osallistuvan. 

Kerhot ovat syksyllä pääosin elokuun puolivälistä joulukuun puoliväliin ja keväällä tammikuun puolivälistä toukokuun loppuun. 4H-kerhot kokoontuvat viikon tai kahden viikon välein 1-1,5h kerrallaan, ma-to -iltaisin. Kerhojen kohderyhmä on 6-12-vuotiaat lapset.

Jos sinulla on kysyttävää, ole yhteydessä 4H-toimistoon, p. 040 1491 993 (puh, txt, wa) tai hankasalmi(at)4h.fi.

Kiinnostuitko? Täytä alla oleva hakulomake. Olemme sinuun yhteydessä puhelimitse, joten varmistathan, että puhelinnumerosi on oikein.  Vastaaminen/hakeminen ei sido sinua vielä mihinkään.